maanantai 28. syyskuuta 2015

Härkää sarvista

Vihdoin. Uusi blogi korkattu. Sain siihen itse asiassa kipinän jo jokin aika sitten, kun tuttavani pyysi, että kirjaisin johonkin ylös "leikkipuistojumppavinkkejäni". Koska kirjoittaminen itsessään on jo oikein mukavaa ja terapeuttista, veikkaan että tämä tuskin jää ihan leikkipuiston sisälle tämä touhu. Ehkä kirjoitan liikunnasta, joka on hyvin lähellä sydäntäni. Tai ehkä nelilapsisen (ison?) perheen arjesta. Tai kenties jostain muusta, aika sitten näyttää.

Ja nyt heti on sitten korjattava väärät käsitykset. En todellakaan heilu hiekkalaatikon reunalla joka päivä. Hyvä jos edes kerran viikossa. Parannettavaa siis olisi silläkin saralla roimasti, mutta ehkä tämä kirjoittaminen antaa pientä painetta sinne suuntaan.

Aihetta jatkaakseni: leikkipuistojumpissa on kyllä paljon hyviä puolia. Lapsi leikkii onnellisena valvovan silmän alla ja vanhemman kunto kasvaa. Samalla lapsi näkee sporttista elämänmallia, josta ehkä itsekin voi saada sellaisen kipinän myöhempään omaan liikuntaansa, että hei, täähän on ihan normijuttua. Ja sitten on vielä se yksi puoli... Nyt ehkä jotkut toisenlaiset hihhulit hyppäävät kurkkuuni kiinni, mutta sanon sen silläkin uhalla: en jaksa nököttää puiston laidalla tai lykkiä keinussa vauhtia lapselleni tekemättä mitään muuta samalla. No ehkä ihan satunnaisesti on sellainen aivotnarikkaan-hetki, jolloin yleishyödyttömyys voi olla paikallaan, mutta yleensä sellainen ei minulle sovi. Niinpä menen siis puistoon yleensä urheiluvaatteissa, kiskon puistoa rundaillen alkuverkan ja yhdistän jumppaliikkeet lapsen kulloiseenkin tekemiseen puistossa. Kyykkyjä samalla kun antaa keinussa vauhtia, punnerruksia hiekkalaatikon reunaa vasten, lapsen nostoja ja heilautuksia, pallonheittoja, loikkia, hyppyjä - taivas (ja ehkä myös oma kunto ja fiilis) on rajana.

Leikkipuisto ei ole ainoa paikka, jossa voi fiilistellä liikunnan parissa lapsen kanssa. Olen ollut monet tunnit hippaa sisähuvipuistojen hauskoissa tunneleissa ja kiipeilytelineissä. Pienten ja vähän isompienkin lasten mielestä (turvallisuuden rajoissa, tietenkin) jahtaava äiti verkkopujotteluradalla ja liukumäissä on ollut ehkä siisteintä ikinä. Katseista päätellen osa iltapäivää kanssamme viettäneistä muista vanhemmista ei ole ollut samaa mieltä. Sillehän minä tietysti vähät olen mahtanut, oma häpeänsä.

Koululaiset innostuvat edelleen, jos lähdemme heidän kanssaan pihapeleihin, kuten vaikka keinupersikseen. (Höpöhöpö kukkahattutädit ja muut nipottajat - persis on persis, eivätkä sitä sillä nimellä kutsuvat kasva yhtään sen enempää kieroon kuin muutkaan.) Ja voi, miten siistiä onkaan uusissa seikkailupuistoissa vaijeriliukuineen... Adrenaliinipiikin saa jo ajatuksesta! Hiukan tyyriitähän nuo sisä- ja seikkailupuistot säännölliseen vierailuun ovat, mutta kerran, pari vuodessa on kiva hurvitella ja muuten voi sitten nautiskella niistä (ilmaisista) pihapeleistä :)



Jotkut vanhemmat harrastavat lastensa kanssa yhdessä tietokonepelejä. Ei siinä mitään, yhdessäoloa se on sekin. Lapset tarvitsevat sitä. Itse uskon kuitenkin enemmän liikunnan kauaskantoiseen voimaan noin niinkuin kunnonkin puolesta. Meillä ei edes ole pelikonsolia, kännyköillä saavat koululaiset pelata muutaman kerran viikossa. Varsin hyvin ovat sopeutuneet ajatukseen. Ei meillä muuten ole pädiäkään tai mikä se ohut pieni littana kannettava nimeltään onkaan.

Puhelinmyyjä yritti muuten kerran kyseistä härpäkettä meille hyyyyyvin edulliseen hintaan kaupata. Jäin mielenkiinnosta sitten siihen hänen kanssaan rupattelemaan ja kyselin, että mihin hän ehdottaisi, että me sitä oikein tarvitsisimme. Hienoja vaihtoehtoja hän kyllä esitti, mutta ei niistä mikään oikein kolahtanut. Miksi minun pitäisi pystyä joka paikassa tutkia nettiä tai katsella telkkaria? Kerroin, että kännykällä ollaan aivan mainiosti tultu toimeen nettitarpeiden kanssa kodin ulkopuolella, kotona toimii läppäri. Ruutuaikaa koululaiset saisivat käyttää kaksi tuntia päivässä, mutta yleensä jää tuntiin ja jopa alle, harrastukset ja pihapelit vievät koulun ulkopuolisen ajan aika totaalisesti. Sanoin myös, että jos minulla olisi sellaista aikaa, jonka voisin pädin kanssa leikkimiseen käyttää, menisin ehdottomasti mieluummin lasteni kanssa puistoon pelaamaan vaikka koripalloa. Myyjä oli hetken hiljaa, ja sanoi, että niin hänkin varmaan tekisi.

Hups. Meinasi heti lähteä lapasesta.
xoxo,
Anna