sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Söin just kilon makaronilaatikkoo

Mitä ja miten sinä syöt ennen urheilusuoritusta? Entä lapsesi?

Taas viimeisen vuoden aikana on tullut omissa käsipallo- ja suunnistusympyröissä kuultua lauseita, joissa lapsi naureskelee tai peräti tuskailee ja voihkii, ettei jaksanut ollenkaan juosta, kun oli juuri syönyt. Milloin pihvejä, milloin hernekeittoa, milloin taas munkkipossu irtoaa kourasta juuri ennen pelikentälle astelua. Äidit pahoittelevat ja toteavat, etteihän meidän Vimpula sentään voinut ihan tyhjällä masulla lähteä.

Kokeneissa sporttiperheissä ruokailun rytmitys yleensä hallitaan jo hyvin, mutta monilla uusilla tulokkailla on ruokailu saattanut jäädä kokonaan huomioimatta. On tärkeää, että ruoka on monipuolista ja terveellistä ja että sitä saa säännöllisesti. Mutta urheilusuorituksen kannalta on myös todella tärkeää, että sitä syödään sekä ajallisesti sopivasti suhteessa kisaan, peliin tai treeniin.

Jokainen on yksilö, myös näissä ravintoasioissa. Huippusuunnistajasiskoni tarvitsee vähintään kolme, mielellään neljä tuntia väliä ruokailun ja kilpailun välillä. Kestävyysjuoksusta pitävä mieheni taas voi kirmata vaikka vetämään vetoja puoli tuntia syömisestä - riippuen toki hieman siitä, onko vatsaan kiskottu puuroa vai pihviä. Kokemuksesta olemme kotona oppineet, että 12-vuotias esikoinen saa helposti pistoksen tai kramppeja vatsaan, jos hän syö jotain alle kaksi tuntia ennen starttia. Urheilijat rytmittävät koko päivänsä treenien ja ruokailujen mukaan. Suoraan pöydästä ei vaan voi lähteä sporttaamaan.

Hyvä perusohje, jota voi oman kropan kanssa lähteä sitten soveltamaan, on pitää ruokailun ja urheilusuorituksen välillä kaksi tuntia. Mitä kovempi rykäisy on tiedossa, sitä enemmän kannattaa myös miettiä ravinnon koostumusta ja ehkä venyttää ruokailu jopa kolme tuntia aiemmaksi ja nauttia jotain nopeasti sulavaa sitten lähempänä h-hetkeä.

Mikä sitten sulaa helposti, mikä ei? Omien, kantapään kautta hankittujen kokemusten perusteella esimerkiksi banaani sulaa paljon nopeammin kuin omena (ja sisältää sitä paitsi enemmän energiaa), puuro nopeammin kuin jogurtti, vaalea leipä nopeammin kuin ruisleipä. Näitä voi ja kannattaa kokeilla, ja kauppojen hyllyt notkuvat valmiitakin tuotteita, jotka auttavat kiireistä. Näiden käytössä lasten ja nuorten kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen. Meillä mennään ihan ilman patukoita ja jauheita, mutta kyllähän siinä esimerkiksi banaaneita isolla perheellä kuluu kuin apinalaumalla.

Koska monet treenit ovat iltapäivällä suoraan koulupäivien ja töiden jälkeen, voi olla vaikea miettiä, miten ruokailun ajoittaa. On kuitenkin ehdottoman tärkeää, että energiaa on jostain raavittu kasaan, muuten urheilusuoritus on pilattu jo ennen sen alkua. Tähän on monia tapoja ja vinkkejä saa kokeneemmilta varmasti aina halutessaan. Makkaraperunat puoli tuntia ennen testijuoksua tuskin saa paljon kannatusta.

Me olemme kotona ratkaisseet asian siten, että useana päivänä viikossa iltapala ja päivällinen vaihtavat paikkaa. Neljältä on siis iltapalan vuoro ja kahdeksan maissa päivällistuokio koko perheen voimin. Koululaiset osaavat itsekin valmistaa mikropuuron, jollei neljältä ole vielä aikuisia kotona. Sitten vain kuudeksi treeniin, jossa vettä ja banaani palautumiseen, kotiin suihkuun ja päivällisen laittoon. Viikonloppuisin suunnistuskisa-aamuina aamupala tulee usein syötyä jo kolmisen tuntia ennen starttia. Tällöin teemme reissuun mukaan jatkoaamupalan, joten kisapaikalla voi vielä syödä vaikka vähän sämpylää tai banaania. Tosin mitä jännempi kisa on edessä, sitä varmemmin vatsa ei halua ottaa enää mitään vastaan. Jos kolme tuntia ennen on kuitenkin onnistunut syömään reilun aamiaisen, sillä pärjää hyvin kisasuorituksen.

Jo mainittu palautumisbanaani on hyvä muistaa myöskin! Eihän sen aina tietenkään banaani tarvitse olla, mutta jotakin. Hedelmät ovat hyviä, samoin (mielellään maustamattomat tai itse maustetut) rahkat,  ruisleivät ja sämpylät. Valitettavan usein näkee ja kuulee kuitenkin myös pulla-karkkimössö-palkitsemista. Meinasin tukehtua (ruis)leipääni, kun kuulin, että keväällä järjestettävässä lasten Extreme Runissa on kisan jälkeen "karkkibaari". WTF? Popparia, hattaraa ja karkkia palkinnoksi urheilusta!? Mitä pelleilyä? Eipä tarvitse meillä edes harkita osallistumista. Urheilun ja liikkumisen pitää olla kivaa ihan ilman karkilla houkuttelua.

On toki meilläkin karkkipäivä. Kerran viikossa, koululaisilla. Tyttönen 2,5v ei vielä edes tiedä, mitä karkki on, emmekä aio pitää asian suhteen minkään valtakunnan kiirettä. Sen verran makeaa meno nykymaailmassa on ilmankin. Jos suunnistuskisa osuu meillä karkkipäivälle, siellä isot lapset saavat oman suorituksen jälkeen kaivaa pussin esiin tai käydä lakukojulla ostoksilla. Käsisturnauksessa herkuttelu on sallittua vasta vikan pelin jälkeen. Tämä on onneksi koko joukkueen linjaus, joten ei tarvitse olla se äiti, jonka pipo on hiukan liian kireällä.

Liikunta ja urheilu on oikeasti kivaa, ilman herkkujakin. Ja vielä kivampaa on, jos vatsaan ei suorituksen aikana koske. Kannattaa miettiä, miten itse syö ja miten lapsi syö. Spurttaisitko itse kieli vyön alla numerolappu rinnassa tai pelinumero selässä, jos piikkareita kiristäessäsi mutustelet vielä viimeistä lusikallista makaronilaatikkoa? Minä ainakaan en.

Liikunnan riemua!
- Anna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti