perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lahjaksi lihava lapsuus?

Näin tässä eräänä päivänä paikallisen Prisman hississä arviolta 6-vuotiaan tytön, jolla oli kesäinen toppi-sortsiasu ja aivan julmetusti raskausarpia reisissä ja vatsassa. Vatsa tursusi asusta ulos. Samaan aikaan käsi kävi juuri ostetulla sipsipussilla lakkaamatta. Meinasin alkaa kirkua raivosta. Onnistuin pitämään itseni hiljaa, mitäpä se minulle kuului. Murehdin asiaa kotona muutaman päivän asiasta miehelleni paasaten ja päätin lopulta avautua tänne, silläkin riskillä, että joku tästä nyt mielensä pahoittaa.

Jos ei se vielä tuosta alusta tullut selväksi, niin minusta on suoraan sanottuna aivan perseestä ja myös lastensuojelullisesti arveluttavaa, että jotkut vanhemmat syöttävät lapsensa lihaviksi. Miksi, siis miksi ihmeessä? Sitä en vaan millään muotoa ymmärrä. Selityksiä kuulee vaikka minkälaisia.

"Se vaan söis koko ajan, en mä voi mitään sille" - Höpö höpö. Kyllä voit, jos vaan haluat.
"Meillä on aina yhteistä äiti-tytär-laatuaikaa iltaisin" - Voi sitä olla ilman sitä litran jäätelökulhoakin!
"On parempi olla vähän pyöreä, näyttää terveemmältäkin" - Siis millä mittarilla?!
"Me nyt vaan tykätään ruoasta koko perhe. Hyvällä ruoalla tulee vähän vararengasta." - Ei pakosti.
"Meillä on lihominen geeneissä, niin ei sille oikeen voi mitään." - Totta kai voi. Älä selittele.


Hyvä perusta opitaan kotona. Jos ylipainoon on taipumusta, joutuu tekemään hiukan enemmän töitä normaalipainon eteen. Ei kaikkea voi ja pidä saada ilmaiseksi. Ei matikkakaan kaikille suju tuosta vain - jotkut pänttäävät 10-kertaisesti toisiin verrattuna. Jollakin on kielipäätä, joku toinen on taiteellisesti lahjakas. Jos naapurin Elmerillä ei sipsipussi varastoidu vyötärölle, voi syynä olla onnekkaan mukava aineenvaihdunta, reipas, päivittäinen pihahöntsäily tai jokin muu syy, josta ulkopuolisen on vaikea ja ehkä tarpeetonkin tietää. Tässä kohtaa katse kuuluu pitää siinä oman navan ympärillä, kirjaimellisesti.

Facebookissa ja muualla saa törmätä päivittäin dieettimainoksiin ja muuhun humpuukin. Voi hyvät ihmiset, kun ei siihen ole oikotietä! Avainsana on SÄÄNNÖLLISYYS. Niin ruokailun kuin liikunnankin suhteen. Terveellistä ja monipuolista ravintoa naamariin sopivissa annoskoissa, välillä saa herkutellakin. Ja kaiken päälle riittävät yöunet. Paketti ei ole tuon monimutkaisempi, mutta kyllä, se vaatii tottumattomalta opettelua, harjoittelua ja suunnittelua.

No pitääkö jotain sitten kieltää? Ei minun mielestäni, säännöstellä kylläkin. Esimerkiksi karkkia popsitaan turhan usein ja turhan varhain. Meillä esikoinen sai ensimmäisen karkkinsa 6-vuotiaana, toinen poika 4-vuotiaana. Nyt vanhempi täyttää pian 13, nuorempi on 10. Sporttisia, reippaita poikia. Tytöt (1- ja 3-vuotiaat) eivät ole karkkia, limua, suklaata tai sipsejä vielä edes maistaneet. Hyvin tyytyväisiä ovat olleet. Kukaan ei kaupassa hilaa kärryä karkkiosastolle. Pienet eivät tiedä, mikä se on ja isot taas tietävät, milloin sinne mennään.

Poikien kanssa pidämme karkkipäivän lauantaisin, eivätkä he muina päivinä edes kinua namia. Leivon usein marjapiirakoita ja kesällä voi jätskiä saada keskellä viikkoakin. Sipsejä meillä ei kulu, lauantaileffan karkkipussin kyljessä meillä on popparia tai joskus maissilastuja. Limua saa maksimissaan kerran viikossa, mehua vain aamupalalla. Erilaisille kuorrutetuille muroille meillä nauretaan. Aamu- ja iltapalalle saa valita puuroa, mysliä tai bran flakeseja sekä leipää. Leivän päälle kuuluu salaatti tai vihannekset. Lounas ja päivällinen ovat lämpimiä ruokia ja välipalalla menee jogurttia, hedelmiä ja leipää.

En usko totaalikieltäytymiseen missään. Kyllä meillä sokeria ja karkkia kuluu, mutta maltilla. Selkeiden pelisääntöjen kanssa. Me aikuiset syömme useinkin suklaata lasten mentyä nukkumaan, mutta se ei vaikuta heidän kasvuunsa kohti tervettä aikuisuutta :) Otetaan meillä olutta, siideriä tai viiniäkin kerran-pari viikossa. Kaikkien näiden "turhien kalorien" vastapainoksi meillä liikutaan, siis oikeasti urheillaan, vähintään kerran päivässä.

Mitä me sitten näillä pelisäännöillä oikein tavoittelemme? Ehdottomasti sitä, että kun lapset jonakin päivänä muuttavat täältä omilleen, emme ole sulkeneet heiltä mitään vaihtoehtoja pois. Erilaisten hyvien käytöstapojen, yhdessäolon, kokemusten ja elämänoppien lisäksi haluan tarjota lapsilleni terveen ja hyvinvoivan lapsuuden. Tähän kuuluvat mielestäni erottamattomasti seuraavat asiat:

Hyvä peruskunto. 
Terveelliset elämäntavat. 
Monipuoliset ruokailutottumukset. 
Terve, urheilullinen kroppa. 
Reipas mieli.

Jos nämä ovat lapsena kunnossa, eikö se ole jo jonkunlainen lahja myös aikuisuuteen? Se on vanhempien annettavissa. Päättäväisyydellä, suunnittelulla, itsekurilla, esimerkillä ja tahdonvoimalla on valtava vaikutus. Harvoin lihava lapsi on itse päättänyt lihavaksi tulla; hänen on annettu lihota. Vanhemmilla on suuri valta. Käyttäkää sitä oikein.

Kiihkohuolestunein terkuin,
Anna :)



PS. Meillä ei muuten painosta puhuta lasten kuullen. Ei ivata, tuskailla peilin edessä vatsanahkaa venyttäen tai muutakaan painokriittistä asennetta kasvateta lapsille. Syödään, kun on ruoka-aika, hypitään, kun on hyppyaika. Karmeaa on kuunnella normaalipainoisten ja jopa laihojen lasten pohtivan omaa painoaan ja miettivän jokaista ruokalusikallistaan :( Ei tehdä siitä numeroa. Terveiden elämäntapojen pitää olla itsestäänselvyys.

Eihän me hengittämisestäkään vouhkata joka päivä, vaikka aika moni silti muistaa hengittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti