torstai 17. elokuuta 2017

Kesäloma eli enemmän aikaa perhesporttailuun

Suunnistajaperheen suurta huvia on osallistua kesällä vähintään yhdelle rastiviikolle, koti- tai ulkomailla. Suunnittelemme seuraavan kesän runkoa jo hyvissä ajoin edellisenä vuonna. Tällöin ehtii ilmoittautua rastiviikolle edullisimman taksan mukaan sekä katsella myös matka- ja majoitusvaihtoehtoja  budjettia silmällä pitäen. Suunnistusohjelman lisäksi oman perheemme kesiin on jo useamman vuoden kuulunut juoksu- tai pyöräreissu Turun saaristoon tai Ahvenanmaalle. Tiukkaa meinasi tehdä, mutta sekin saatiin tänä vuonna mahtumaan ohjelmaan. Juhannuksen jälkeen emme tänä kesänä juuri kotona viihtyneet, kun kolmiosainen reissurumbamme pyörähti käyntiin, mutta kyllä se arki ja kotiolot palasivat kuvioihin taas totutusti koulujen myötä :)

Kesäreissu vol 1: Sälen & suunnistustuskaverit

Juhannuslauantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon, hurautimme Helsinkiin Silja Linen terminaaliin ja otimme suunnaksi läntisen naapurimaamme. Kyseessä oli suunnistusseuramme Lynxin kesäleiri, jonne tuli lopulta hiukan reilu 30 lynxiläistä, lapsia ja aikuisia. Ajoimme Tukholmasta Säleniin, jossa majoituimme kolmessa mukavassa kämpässä aivan Lindvallenin ytimessä. Ensin teimme suunnistustreenejä maanantaista torstaihin ja sitten osallistuimme paikallisiin 3-päiväisiin suunnistuskilpailuihin.


Meillä oli mieheni kanssa mukana reissussa vain 2- ja 4-vuotiaat tyttäret, mutta myös minun 11- ja 14-vuotiaat poikani olivat matkassa mukana, sillä he lähtivät sinne isänsä kanssa ja nukkuivat läheisessä mökissä. Helppoa jaettua huoltajuutta, kun on sama harrastus ja hyvät keskinäiset välit.

Koska matkassa oli useita lapsiperheitä, pystyimme näppärästi vuorottelemaan lastenhoidon kanssa. Milloin osa vanhemmista teki lasten piilosleikin vieressä juoksutekniikka- ja jumppatreeniä, milloin kävimme vuorotellen metsässä suunnistamassa lastenhoitajan vaihtuessa lennosta. Kun jokainen perhe oli omalla autolla liikenteessä, liikkuminen oli joustavaa ja näin keittiöiden rajalliset tilatkin tuli huomioitua kuin vahingossa, kun saavuimme treeneistä hiukan eri aikoihin.


Kisapaikalla oli muksula, johon myös suomenkieliset lapset otettiin avosylin vastaan puuhastelemaan mukavia juttuja vanhempien käydessä tuulettumassa suunnistustehtävien parissa kisamielellä. Sälen on siitä huippu paikka, että tekemistä löytyy niin pienille kuin isoillekin. Meidän porukan 10-12-vuotiaan jätkät viettivät päivittäin tunteja alamäkipyöräilyn parissa ja kun siihen kylkeen heittää 2 suunnistusharjoitusta/päivä, alkaa liikuntatunnit olla mukavissa lukemissa. Ja näkihän sen tuloslistaltakin sitten: metallia keräsivät kotiin niin että autot notkuivat.


Kesäreissu vol 2: perhepiirillä Itävallassa

Sälenin jälkeen olimme kotona neljä päivää, ja sitten oli seuraavan matkan vuoro. Lähdimme juhlistamaan appiukon kuusikymppisiä alppimaisemiin Itävaltaan koko 6-henkisen perheen voimin ja eipä olisi loma voinut upeammin mennä.



Ensimmäisen viikon ohjelmassa oli - yllätys yllätys - rastiviikko. Ekan päivän sprintin jälkeen meille tarjottiin haasteita tiukoissa rinteissä, jotka sateisten öiden jälkeen olivat välillä todella liukkaita. Kieli sai olla keskellä suuta paitsi rastien löytämisen suhteen, myös etenemisessä jyrkässä rinteessä.




Matkaseurana meillä oli appivanhempien lisäksi mieheni sisko Matleena ja hänen miehensä, suunnistuksen maailmanmestarinakin tunnettu Mårten. Jo tästä matkaseurasta voi päätellä, että ihan lököttelylomalle ei lähdetty! Jäimme rastiviikon jälkeen Itävaltaan vielä toiseksi viikoksi, ja tämän käytimme vaeltaen.




Menimme vaihtelevin kokoonpanoin vaihtelevia reittejä. Joku oli aina vuorollaan pienten tyttöjen kanssa, pojat urakoivat "kukkuloiden" huiputuksessa ja kilometrejä kertyi ihan jokaiselle. Myös pikkuneidit pääsivät vaelluksen makuun eikä ensimmäisen gondolihissin jälkeen yläasemille siirtyminen ollut heille suurikaan jännityksen paikka. Taisin itse korkeanpaikankammoineni olla hankalin hissiasiakas, mutta henkiin jäätiin :)


Osa porukasta, esikoinen tässä mukana, kävivät yhtenä päivänä appiukon synttäritoiveesta valloittamassa Wildspitzen, 3770m. Oli 14-vuotiaalle (tai itse asiassa täyttää vasta syksyllä) upea kokemus. Vaellus alkoi eräältä hissiasemalta 2200m korkeudesta, kesti noin 7 tuntia ja matkaa taisi kertyä vajaat 20km. Kalpea ja väsynyt poika palasi reissusta, mutta kuvailujensa ja äänensävynsä perusteella oli ollut mahtava ja unohtumaton kokemus. Itse viihdyn paremmin lämmössä, enkä tuntenut houkutusta pukeutua pitkiin housuihin, takkeihin ja pipoihin kesälomallani, joten jäin vapaaehtoisesti pienemmän väen kanssa touhuamaan. Kävimme paikallisessa uimalassa ja mukavalla kahdenkeskisellä vaelluksella 11-vuotiaan kanssa anopin leikkiessä tyttöjen kanssa. Mukavasti meni päivä silloin myös alemmissa korkeuksissa :)



Kokonaisuudessaan Itävalta oli ihan super. Onnistuneet lennot, ajot, treenit, kämpät, ruokailut, iloinen matkaseura, paikalliset ihmiset... Mahtava reissu.



Kesäreissu vol 3: omalla perheellä Ahvenanmaalla

Olimme jo ajatelleet miehen kanssa, että viikko Ruotsissa ja kaksi Itävallassa riittää kesämatkailuun mainiosti. Pojat kuitenkin kyselivät kesäkuussa, että milloin mennään sitten Ahvenanmaalle pyörällä? Se kuulemma piti saada mahtumaan mukaan. Meillä on periaate, että liikuntajutuista ei tingitä, jos niihin mitenkään on varaa. Telttailu on onneksi edullista, joten ei muuta kuin suunnitteluhattu päähän. Hiukan oli säätämistä päivissä, mutta Itävallan jälkeen mies kävi toimistolla pyörähtämässä ja toisena päivänä suuntasimme matkaan. Koska pikareissussa ei ollut aikaa ihmetellä parin päivän siirtymisiä paikasta A paikkaan B, päätimme luottaa taas Silja Lineen.


Otimme Turusta aamulaivan tiistaina, jolla saavuimme hiukan ennen kahta Maarianhaminaan. Tämä tarkoitti lähtöä kotoa klo 05.00 ja peräkärryn lainaamista ihanalta naapurilta, mutta kun into on kova, kyllä sitä jaksaa säätää. Parkattuamme auton ja peräkärryn (eri paikkoihin!) Turussa ja saatuamme koko sakin ja neljä pyörää laivaan, pääsimme nauttimaan buffet-aamiaisesta. Se upposi kuin häkä ja sitten mies nappasi läppärinsä ja lähti tekemään 4h session etätöitä ja me lasten kanssa touhusimme läpi laivan lastenohjelman. Aika meni yllättävän nopeasti ja pian seisoimmekin jo Maarianhaminassa pyörinemme ja pohdimme lähtösuuntaa.

Ensimmäinen lisämutka reissuun tuli, kun laatikkopyörämme takakumi oli niin tyhjä, että täydessä lastissa vanne otti maahan. Onneksi Maarianhaminasta löytyi heti ystävällinen Sportcenter-pyöräliike, jossa saimme kumin fiksattua ilmaiseksi ja nopeasti. Lounasta nappasimme ruokakaupan salaattibuffasta, ja siinä parkkiksen kyljessä sitä nauttiessamme aurinko lämmitti ja mieleen tuli ajatus, että tämä on taas lomaa parhaimmillaan.


Niinhän se olikin. Puttes Camping Sundissa oli niin mukava, että jäimme sinne kahdeksi yöksi. Välissä kävimme viettämässä päivän Kastelholman linnassa, jonne paluupyöräily (10+10km) sujui nopeasti, kun kellään ei ollut pyörissä tavaravuoria kyydissä. Paitsi miehellä tyttöset laulamassa laatikossaan. Kastelholmassa oli mahdollisuus linnakierroksen ja aarteenetsinnän lisäksi kaikenlaiseen käsityöaktiviteettiin ja saimmekin nähdä ja kokeilla monenlaisia tekniikoita ja entisaikojen työskentelytapoja.


Toisena aamuna teimme miehen ja esikoisen kanssa tunnin aamulenkin lähimaaston poluilla kolmen pienemmän jäädessä sovitusti nukkumaan isoveikan vastuuvuorolle. Polkuvaihtoehdot olimme bonganneet Bomarsund Trail Run-polkukisan nettisivuja selaillessamme. Valitettavasti ajankohtamme oli väärä polkujuoksukisaan osallistuaksemme, mutta reitti ja miljöö muutenkin oli upea! Reippaimmat pulahtivat lenkin päätteeksi mereen, totta kai. Bomarsundin raunioiden vieressä olikin todella mukava uimaranta, jossa olimme jo edellisenä iltana pulikoineet koko perheen voimin.




Vikaksi eli kolmanneksi yöksi siirryimme takaisin Maarianhaminaan Gröna Uddens Campingiin. Matkalla kävimme viettämässä useamman tunnin viikinkimarkkinoilla, joiden tunnelma oli ihan huikea. Asut, teltat, musiikki, tuoksut... Kaikki oli viimeisen päälle. Hauskan viikinkipäivän viettäneinä jaksoimme sitten polkaista loppumatkan viimeisen yön camping-alueelle. Tortilla-iltapalan kokkailu ja pomppulinna- ja kiipeilytelineleikit veivät sitten loputkin mehut ja pian kaikki neljä tähtisilmää tuhisivat suloisesti vierekkäin. Vieressä Maarianhaminan keskustassa pyöri vielä Rockoff-festarit, joiden musiikkitarjonta kiiri mukavasti vettä pitkin penkille, jonka mieheni kanssa iltakävelyllä löysimme pienestä niemestä.


Vikana aamuna vuorossa oli aamulenkit x4, aamukiipeilyt x2, suihkut, aamiaiset ja härdellin pakkaus. Satamaan kesti ajaa noin viisi minuuttia ja olimmekin ajoissa paikalla. Laivalla odotti sitten buffet-lounas ja tämän jälkeen kipitin taas muumien ja Harri Hylkeen perässä pitkin laivaa miehen tehdessä uuden 4h työpäivän etäpisteellään. Kotimatkalla muisteltiin, kuinka mukavasti 110 polkupyöräkilometriä meni ja että ensi vuonna mennään taas uudestaan. Joo-o, jahka joku ensin pesee kaikki nuo pyykit...

Sen lisäksi, että saimme upeita kokemuksia ja ihanaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, tämä kesä tarjosi liikuntaa, ihan kaikille. Itselleni tuli näiden neljän lomaviikon aikana suunnistusta hölkkä- tai kisavauhtia yhteensä noin 20h, vaellusta noin 30h, pyöräilyä noin 20h, juoksua noin 10h ja lisäksi viikoittain pieniä lihaskunto- ja venyttelytreenejä. Aikas hyvä kesäloma.

Toivottavasti teillä kaikilla muillakin oli onnistunut, omannäköisenne kesä. Se jos mikä antaa virtaa lähestyvään syksyyn!

Niin, se ensi vuosi. Suunnitteilla on turnee akselilla Tanska-Ruotsi, suunnistuksen merkeissä, totta kai!

Kesämuisteloin,
Anna, xoxo


torstai 18. toukokuuta 2017

Hirveetä haipakkaa!

Ovatko nämä ne ruuhkavuodet? Kun joka ilta on jotakin. Töitä, harrastuksia, koulutusta. Neljä lasta, kaksi aikuista. Kello käy, kevät etenee ja suunnistus- ja juoksumenot lisääntyvät.

Vähänkö on siistiä! Kuulit oikein. Tykkään tästä!

Älä silti ymmärrä väärin. Rakastan kotiani. Olen oikeastaan aivan kotihiiri. Mutta on tosi hauskaa, kun on innostavaa puuhaa. Perheen yhteisiä harrastuksia, lasten punaisia poskia, omaa liikkumista ja itsensä kehittämistä.


Niinä päivinä, kun olen illan asiakkaiden kanssa, järjestän yleensä kalenterista iltapäivän vapaaksi ja haen tytöt päiväkodista jo klo 15 mennessä, jotta ehdimme olla yhdessä hetkisen ennen iltakeikkaani. Sieltä kun saavun, he ovat jo nukkumassa.

Mutta kyllähän se organisointia vaatii. Mihin liikkuu yksi auto, liikkuuko toinen ollenkaan? Millä tytöt haetaan? Laatikkopyörällä vai onko matka jatkumassa suoraan johonkin harrastukseen? Yleensä kirjoitan sunnuntaina paperille ylös tulevan viikon menot ja aikataulut, jolloin pysymme itsekin paremmin mukana niissä. Ne auttavat myös miettimään ruokailua. Missä välissä syödään, jotta ruoka ei paina treenissä tai kisassa? Mitä syödään, mitä kisan jälkeen välipalaksi?


Välillä tulee pakostikin päällekkäisyyksiä. Silloin on pakko priorisoida ja pohtia vaihtoehto b:tä. Esimerkiksi kahtena tulevana maanantaina on tyttöjen päiväkotiryhmien kevätjuhlat. Niin pahalta kuin se tuntuukin, me kumpikaan vanhemmista emme pääse osallistumaan. On juoksukouluasiakkaita ja valmennustehtäviä suunnistusseurassa, jotka on lyöty kalenteriin jo aikapäiviä sitten. Mielestäni on asiallista pitää myös näistä sovituista asioista kiinni. Päiväkodin juhlien suhteen olen enemmän aamubileiden kannattaja, kun illat ovat tällaisella aktiivisella perheellä lähes sula mahdottomuus. Mutta eipä hätää - tukiverkostomme on vertaansa vailla. Tällä kertaa tytöt menevät juhliin isovanhempien kanssa. Vaikuttaa siltä, että kaikki osapuolet odottavat tapahtumia yhtä innoissaan, joten hyppään suosiolla yli kaikista huonoäiti-tunnelmista noiden kevätjuhlien suhteen :)


Kuulen usein, että onko pakko olla noin paljon menossa. Että eikö voisi vain olla. Miksi pitäisi? Jos tykkää siitä, mitä tekee? Aika aikaansa kutakin. Välillä on hullun hektisiä viikkoja, joiden jälkeen vapaailta tuntuu ruhtinaalliselta ja tulee tarpeeseen. Välillä taas on rauhallisempia jaksoja, jolloin vapaailtoina tulee järjestettyä kotia tai puutarhaa tai tehtyä jotakin muuta mukavaa. Koska joka päivä on liikuttava paitsi lasten, mielestäni myös aikuisten, ovat suunnistusharrastuksen mukanaantuomat valmiit treenit aivan mainioita. Perhe paikalle ja sportti päälle. Jos valmista treeniä ei ole, heilumme pihalla tai puistossa 2-4 lapsen kanssa, käymme pyörä- tai juoksulenkillä tai jos sää ei oikein suosi, teemme lihaskuntoharjoituksia sisätiloissa.


Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, että mikä iltamenoista antaa energiaa ja mikä vie sitä. Jos joku juttu on energiasyöppö, suosittelen pohtimaan, onko se sen arvoista. Mitä muuta voisit sinä aikana tehdä? Kumpi on tärkeämpää? Pohdi ja punnitse, mitkä asiat ratkaisevat ja toimi sen mukaan. Muista myös, että samoin ei tarvitse toimia kuin muut. Se mikä yhdellä toimii, voi toisella vaikuttaa aivan päinvastoin.


Tsemppiä arkiseen aherrukseen!
- Anna <3



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hanki elämä!

- Sä kasvatat meitä niinku jotain avaruusolioita. Niinku jostain Marsista. Me ollaan hei ihmisiä, tajuutsä.

- Siis kenenkään muun vanhemmat ei ragee noin paljon. Ei muilla oo mitään ruutuaikarajotuksia. Ne saa syödä karkkiaki millon vaan ja tehä mitä ne huvittaa.

- Miks meiän muka tarvii mennä niin aikasin nukkuu. Emmä tarvi niin paljon unta. Ei mun kavereittenkaan tarvi vielä mennä nukkuu.

Kuulostaako tutulta? Niinpä. Kellään muulla ei koskaan, mutta oikeasti sitten kuitenkin suurimmalla osalla. Oma teiniaika on vielä sen verran muistissa, että tasan tunnen nuo fiilikset ja muistan sanoneeni samoja lauseita. Nyt naurattaa.

Mutta kyllä välillä raivostuttaakin. Kun ei vaan jaksaisi samoista asioista jankuttaa. Ärsyttää se itseäkin jo, ja helpommalla pääsisi, kun vain antaisi periksi. Mutta. Mutta. Kun sitä pikkusormea ei kovin usein viitsisi antaa. Teinit kyllä kiskovat sen olkavartta myöten sitten, pysyvästi.


Olen kuitenkin päättänyt pitää joistakin rajoista kiinni. Puhelimet eivät edelleenkään tule huoneisiin yöksi. Satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta karkkipäivä on kerran viikossa. Parsakaalit ja muut "myrkyt" maistetaan lautaselta. Vessanpöntön jarrujäljet siivoaa jarruttaja itse, vaikka pitäisi niskasta pitää kiinni. Sänky pedataan aamulla. Hampaat harjataan aamulla ja illalla. Ruutuaikaa on kaksi tuntia päivässä, ruudun voi vapaasti valita. Astioita ei jätetä keittiön pöydälle vaan ne viedään tiskikoneeseen tai -altaaseen, jos kone on päällä.

Jo näissä riittää muutamaksi toviksi "rageemista" joka päivä. Minun mielestäni rageemiseen pitäisi kyllä hiukan korottaa ääntä (toki sitäkin sattuu, valitan), mutta yleensä jo lause "muista pedata sänkysi" herättää närää ja pyynnön lopettaa rageeminen.

Perusarkisten asioiden opettaminen on työlästä. Kun sitten mietin, miten paljon myös ihan pelkkiä käytöstapoja tulisi opettaa, iskee epätoivo. Pysähtyvätkö he auttamaan, jos joku makaa kadulla? Avaavatko he oven, jos toisella on paljon kantamuksia? Tarjoutuvatko ehkä kantamaan osan lastista? Toivottavasti. Tuskin. En tiedä. En uskalla ajatella.

Välillä havahdun avaamaan tällaisista aiheista keskustelun. Erityisesti näitä tulee, jos olen itse opettajan sijaisuuksia tehdessäni, päivän kauppareissulla tai jossain muualla nähnyt huonoa käytöstä tai epäkohtia. Kun olen tovin monologiani ylläpitänyt, pojat kohottavat kulmiaan ja kysyvät minulta, mihin tämä liittyy ja mitäs nyt taas on tapahtunut. Joskus kuitenkin näistä sikiää mielenkiintoinen jutteluhetki ja silloin huoahdan helpotuksesta; jälkikasvussani on potentiaalia.


Onneksi huomaan sitä muulloinkin. Kun tunteet ovat siellä viivan yläpuolella, pojat ovat ystävällisiä, avuliaita, toimeliaita ja esimerkiksi pikkusiskojen kanssa erittäin taitavia ja kärsivällisiä. He huolehtivat täysin itsenäisesti koulutyöstään, satunnaisesti saatan päästä kyselemään tärppejä ennen koetta, jos muistavat tulevasta kokeesta mainita. Liikkakamat huolehtivat itse mukaansa joka viikko, en rehellisesti sanottuna edes tiedä, mitä liikuntaa on luvassa, ellen kysy tai he mainitse. 7-luokkalainen muistutti jo viikonloppuna keskiviikon luistelusta, ja pyysi teroituttamaan luistimensa. Tuolla aikataululla minäkin ehdin toimia. Nelosluokkalaiselle jouduin eilen kaivamaan uikkarit, sillä olin järjestänyt urheiluvaatteemme uudestaan, eikä hän löytänyt uima-asujen uutta sijoituspaikkaa. En voi kovasti siitä häntä tässä tapauksessa syyttää.


Olen joskus kokeillut muutamia viikkoja sitä, että jaamme tietyt kotityöt, esim. ruoanlaiton ja pyykit isojen lasten kanssa. Homma toimii, kun siitä tekee säännöllistä. Mutta joka kerta se on jäänyt, sillä tosiasia on, että se vie aikaa. Teen asiat nopeammin itse, jolloin aika usein tulee tempaistua ruoka uuniin, pyykit koneeseen ja treenivaatteet niskaan sillä aikaa, kun jätkät ovat riisuneet ulkovaatteensa ja raahautuneet vessaan. Pitäisi ryhdistäytyä, tiedän. Mitä enemmän palvelen ja annan valmiina asioita, sitä pysyvämmin he solahtavat siihen muottiin.

Ehkä tämä tästä vielä muotoutuu. Kasvamme yhdessä. Lapset teineiksi ja lapsien äidit ja isät teinien äideiksi ja isiksi. Mutta piru vie, hermoja ja pinnaa se kyllä vaatii. Eläköön kärsivällisyys, sitkeys, reiluus ja johdonmukaisuus! Tervetuloa meille! Niin äitiin kuin lapsiinkin.

Arvatkaa muuten, mitä kuulin eilen kolmesti?

- Hanki elämä!

Jep. Voishan sitä hankkia. Tai sitten nauttia tästä, jonka on saanut <3
- xxx, Anna




perjantai 3. maaliskuuta 2017

Sporttailevan äidin videofiiliksiä

Monenlaista uutta on hyvä kokeilla, uskon. Videot ovat itselleni uusi aluevaltaus. Haluan jakaa fiiliksiä treeneistä muillekin perheellisille ja toivon niiden antavan inspiraatiota esimerkiksi siihen, miten saada liikuntaa mahtumaan päiviin. Lasten kanssa ja perheellisenä on valtavasti mahdollisuuksia, kun vain ideoi, suunnittelee ja toteuttaa!

Kuvaamisen aloitin viime viikolla hiihtoloman tuoksinassa ja useita olen julkaissut instan puolella tililläni @sporzzymama. Tässä ensimmäinen tänne blogin puolelle :)


Ihania, omia hetkiä myös teille muille!
- xxx

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet

Eihän tässä ehdi yrittäjä-kotiäiti-sijaisope-huushollerska kissaa sanoa, kun taas viedään, niin että vinkuna kuuluu. Blogipäivitykset ovat jääneet muun kiireen alle, pahoitteluni. Treenata olen kyllä ehtinyt, niin lasten kanssa kuin ihan itseksenikin. Parhautta.


Näin suunnistajan näkökulmasta paras aika vuodesta on vasta kohta lähestymässä, nimittäin se aika, jolloin Suomessa pääsee suunnistamaan sulaan maahan. Ei silti, olen rampannut maastossa viikottain kyllä tässä talvellakin, sen verran mukavaa puuhaa se on. Lajeja on vaikka kuinka, vaikka kyllä suunnistuskin on ollut ahkerasti ohjelmavalikoimassa.

Olen viime aikoina innostunut kuvaamaan liikkumistamme niin valo- kuin videokuvinkin. Kipinä syttyi joulukalenteristamme, jonka sporttivinkit saivat valtavasti kiittävää palautetta. Tänne bloginkin puolelle on tulossa tässä piakkoin videoita, jahka saan vähän harjoiteltua uuden puhelimeni käyttöä :)




Kuten jo mainitsin, niin liikkua olemme tietysti ehtineet, eihän muuten jaksaisi yhtään mitään. Laskettelurinteessä kukin menee omalla vauhdillaan ja 1-vuotiaan kanssa olemme tyytyneet vielä tänä talvena pulkkaan. 3-vuotias selviää itsekseen jo nappihissistäkin, mikä helpottaa hommaa kummasti. Pulkkamäki on sellainen koko perheen suosikki aina, kun lunta on. Itse olen siinä saanut hyviä treenejäkin aikaiseksi, kun aina juoksee & vetää pulkan ylös ja kiitää sitten neidin/neitien kanssa alas. Hiki tulee ja suihku kutsuu ulkoilun jälkeen!

Tässä yhtenä upeana talvipäivänä painelimme, rauhallista tahtia kylläkin, 1- ja 3-vuotiaiden kanssa potkukelkoilla kauniita, lumisia ulkoiluteitä pitkin. Pienempi istui kyydissä ja isompi potki omaa kelkkaansa. Kokonaismatkaksi tuli kuusi kilometriä, eikä tuo edes isompaa neitiä pahemmin kirpaissut. Hyvin maistui molemmille päiväunet ja iltapäivästä käytiin vielä luistelemassa ja hiihtämässä - Etelä- Suomen talvessa on taottava, kun rauta on kuumaa ;)






Huippua vuotta 2017 kaikille!
Puss, Anna =)