Från Zeus till Pythagoras

Sitä saa mitä tilaa - voin jo nyt luvata, että tylsäksi ei aika täällä käy! Reissuun on siis lähdetty, perille päästy, majoitus ja olosuhteet upeiksi havaittu ja, jepjep, ensimmäinen koulupäivä suoritettu vähintäänkin kiinnostavasti.

Aamupäivällä aloitimme odotetun kotikoulu-urakkamme, jota on viiden viikon reissussa luvassa neljän viikon edestä - yksi aiotaan pyhittää "hiihto"lomalle, ellei tehtäviä jää rästiin. Tämän päivän perusteella sanoisin, että kasiluokkalaisella jää hommia lomaviikolle, viidesluokkalaisella ei.

Siinä missä toinen koululaisistani pyytää puheenvuoroa viittaamalla MYÖS KOTIOPETUKSESSA, toinen lorvahtaa nukkumaan kirjansa päälle. Nuorempi kirjoittaa siistillä, täsmällisellä käsialalla kaikki tehtävät ja lukee ensin pyydetyt tekstit, isompi hyppää suoraan kysymyksiin ja vastaa mitä sattuu totaalisilla harakanvarpailla. Ihan kärppänä kumpikaan ei ole paikalla, kun ilmoitan uudesta tehtävänannosta, mutta nuoremman saapuminen voidaan kuitenkin laskea muutamissa minuuteissa, isomman ei. Jo kahtena iltana ollaan saatu aikaiseksi nuoremman blogiteksti, mutta isomman oheispuuhat odottavat vielä inspiraatiota. Hänen, ei minun.

Tänään aloitimme historian oppitunneilla. Nuoremman kreikkalaiset jumalat kieltämättä kiinnostivat itseänikin enemmän ja uppouduimme kolmisinkin pohtimaan käytännön mahdollisuuksia sille, että Kronos olisi syönyt Zeusta edeltävät lapsensa, jotka Zeus sitten aikuisena olisi leikannut ulos isänsä vatsasta. Kasiluokkalaisen aiheessa seikkailimme korsuissa sukkahien ympäröimänä, mikä toisaalta oli kuitenkin helpompi kohde eläytymiseen. Vitosluokan matikasta selvisimme kunnialla, mutta kasiluokkalaisen kanssa pääsin jo tiukemmille. Vielä oli Pythagoras muistissa ja kertotaulut myöskin, joten ihan ei tarvinnut hävetä. Tässä kohti voin kuitenkin sanoa, että on erittäin positiivista, että poikien matikka sujuu vaivatta ja pienellä tuuppauksella oikeaan suuntaan homma yleensä ratkeaa.

Liikkatunnilla päästimme mummin retkeilemään 4-vuotiaan kanssa ja otimme 2-vuotiaan mukaamme. Yhdistimme tähän paikalliskulttuuria ja teimme kahden tunnin kävelykierroksen Almuñecarissa kiertäen maamerkkejä, puistoja ja linnoja.

Palattuamme jatkoimme vielä uinnilla, vesipalloleikeillä ja uimahypyillä sekä koripalloturneella siten, että 2-vuotias nukutettiin riippukeinuun ja yksi tuomaroi peliä vahtien nukkuvaa ja kaksi pelasi. Tapaturmilta ei koripallossa varmaan koskaan vältytä ja iltasella olikin yksi etusormi Voltarenilla voideltu ja sievään kääröön paketoitu. Katsotaan, mikä on ruumiinosan kunto aamulla.

Tätä kirjoitellessa aallot lyövät rantaan, talo on hiljainen ja lasin pohjalla kiiltelee viimeinen tippa sangriaa. Keskieurooppalaiseen tapaan grillasimme iltaruokamme terassilla varsin myöhään, nautimme lämpimästä illasta ja kohta kääriydymme parin peiton alle unia katselemaan. Parin, vähintäänkin. Sisätilojen viileys on ihan varmasti paikallaan kesäkuumalla, mutta tällainen suomalaiseen lattialämmitykseen, varaavaan takkaan ja sisäkengättömyyteen tottunut prinsessa kaivoi lisäpeitot öitä varten jo kaapista, vaikka muuten olosuhteista pidänkin. No joo, lämmin ilta on toki suhteellinen käsite sekin - jo päivällä paikallisia liikkui ulkona kevyttoppiksissa, vaikka mittari näytti +18. Suomalaiselle tuo on shortsikeli, myös prinsessoille :D

Sisätilojen viileydestä viis, voisin aikani huonomminkin käyttää! Uusia päiviä odotellessa ja nykyisistä nauttiessa,
espanjalaisin halauksin,
Anna <3

Mielikuvituksesta mahdollisuuksiin

Logic will take you from A to B. 
Imagination will take you everywhere. 
- Albert Einstein.

Tässä sitä nyt ollaan. Mielikuvituksen seurausta odottelemassa. Lauantaiaamuna lähtee lento, perhe ja yksi kappale isoäitejä kohti viiden viikon turneeta Etelä-Eurooppaan. Matkan varrella tulee seuraamme liittymään ystäviä, tuttavia ja sukulaisiakin toviksi ja pidemmäksikin aikaa. Miten kaikki tulee menemään, siitä ei ole vielä mitään käsitystä. Toivo on korkealla.

Mikä saa meidät liikkeelle? Miksei perusreissu viikoksi tai kahdeksi riitä? Miten pojat huolehtivat koulustaan? Tässä kysymyksiä, joihin olemme saaneet vastailla viimeisten kuukausien aikana, kun olemme matkaa valmistelleet.

Ihan ensimmäinen vastaukseni on, että miksi ei? Suomi, Eurooppa ja maailma on mahdollisuuksia täynnä ja haaveilemme uusista kokemuksista. Loskainen pääkaupunkiseutu on toki nyt vihdoin vaihtunut kauniiseen lumipeitteeseen, mutta kyllähän sulat lenkki- ja suunnistusmaastot tällaista aktiivista sporttiperhettä houkuttelevat. Monissa yrityksissä on mahdollisuus etätyöskentelyyn ja mieheni työnantajalle tämä kokeilu sopi, mistä olemme superonnellisia. Itse yhdistän näihin valoisampiin olosuhteisiin kotikoulumallia, jossa pääsen käyttämään opetusalan koulutustani urheilevien nuorten opettamiseen leirin yhteydessä. Omien lasteni lisäksi matkalla tulee olemaan myös muita koulu- ja lukioikäisiä, ja on mahtava mahdollisuus saada tehdä juuri heidän kanssaan töitä. Opettaja harvoin saa valita oppilaitaan - joten edelleen, miksi ei? Uskon nuorten saavan reissusta irti valtavasti niin kulttuurin, maisemien, elämysten, kokemusten kuin itseohjautuvan työskentelynkin osalta. He ovat kaikki tavoitteellisesti treenaavia nuoria, joten pystymme rakentamaan päivien sisällön harjoitusten mukaan. Isoäiti on luvannut autella pikkuneitien viihdyttämisessä kouluaikoina, jolloin saamme keskittyä kukin omaan osastoomme täysillä.

Viimeisten vuosien aikana on tullut kovasti pohdittua sitä, mitä sitä oikein isona haluaisi tehdä. Vastaus on viipynyt ja hakenut muotoaan, mutta alkaa pikku hiljaa selkiytyä. Vuodet vierivät niin nopeasti ohi, että tylsää, ahdistavaa, turhaa tai epämiellyttävää työtä en halua tehdä. Työn pitäisi siis olla merkityksellistä, siinä pitäisi voida auttaa myös muita, sen pitäisi olla vaihtelevaa, palkitsevaa, innostavaa ja ihan oikeasti hauskaa. Arvostan omaa vapautta valita työkaverit, -tehtävät, -ajat ja -paikatkin. Sen verran olen tulkinnut vaihtoehtojani, että yrittäjyys taitaa olla aika hyvä tie tuohon.

Korkeakouluopintojeni (KM, FM, AMK) yhteydessä opiskelin luonnollisestikin vuosia. Sellaista asenteellista sisältöä ja henkilökohtaista kasvua niissä ei kuitenkaan painotettu, joita itse jotenkin janosin. Nämä ovat asioita, joita taas yrittäjänä koen tarvitsevani päivittäin. Viime vuonna havahduin siihen, että voin myös itse kouluttaa itseäni. Koulutuksen ei tarvitse olla vuosien mittainen kokonaisuus, sillä elämähän on loppuun asti oppimista, hyvässä lykyssä siis vielä vuosikymmeniä. En minä (eikä kukaan muukaan!) ole vielä mitenkään valmis. En huokaile tutkintonimikkeiden perään, enhän rehellisesti sanottuna ole toistaiseksi tehnyt juuri mitään maisterintutkinnoillanikaan.

Lyhyitä koulutusviikonloppuja kiinnostavista aiheista, paljon hyvää kirjallisuutta eri aloilta, äänikirjoja, keskusteluja, kursseja. Itseänsä voi kehittää vaikka millä tavoin! Osallistuin vuoden alussa ystäväni pitämään aarrekartta-iltaan ja se oli todella miellyttävä kokemus. Opin paljon itsestäni, haaveistani ja tavoitteistani tuon illan aikana. Aarrekarttoja voi tehdä koko tulevaisuutta ajatellen tai sitten esimerkiksi yksittäistä vuotta tai tavoitetta silmällä pitäen. Tällä kertaa keskityin itse vain vuoteen 2018 ja leikkelin lehdistä kaikenlaista sellaista, joka herätti positiivisia tunteita. Koin tämän oleellisemmaksi kuin pidemmän tähtäimen kartan, sillä ainakin omat haaveeni muuttuvat ja kehittyvät koko ajan.

Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan yleensä aina rahaa, niin minullakin. Haaveena on itsellä rakentaa perheen taloutta kestämään paremmin tyrskyjä, mielihaluja ja ihan vain sitä perusarkeakin. Olen kehittänyt itseäni tälläkin saralla viime aikoina ja tutustunut mm. Varapuuhun ja heidän sivujaan seuraamalla olen poiminut paljon arvokasta oppia. Rohkaistuin jopa ilmoittautumaan ystäväni kanssa maaliskuussa järjestettävään Passion for success-seminaariin.

Success. Menestys. Millä sitä mitataan? Uskon, että kaikille se tarkoittaa vähän eri asioita. Raha on monelle menestyksen mittari, toisilla sitä voi kuvata tietynlainen auto, asunto tai ulkonäkö. Mitataanko sitä kenties sillä, kuinka suuria summia voi kuukaudessa laittaa hyväntekeväisyyteen? Vai kuinka korkeaan virkaan oma jälkikasvu on työurallaan päässyt? Ehkä menestynyt henkilö matkustelee paljon? Ei tähänkään ole yhtä oikeaa vastausta. Olenkin sitä mieltä, että menestys lähtee meistä itsestämme. Kun itse koemme menestyneemme, se näkyy ulospäinkin, tavalla tai toisella. Minulle se on esimerkiksi perheen hyvinvointia ja onnellisuutta, mahdollisuuksia tehdä kiinnostavia asioita ja rohkeutta kokeilla uusia asioita. Näitä meillä on jo nyt, joten tietyllä mittarilla olen ja me perheenä olemme, menestyneitä. Itselle se on kuitenkin enemmän tässä vaiheessa vielä rohkeutta ja innostusta, menestys odottaa sitä vaihetta, kun meillä on tällaisten reissujen jälkeenkin vielä tilillä rahaakin. Ja sitten voi oikeasti auttaa myös muita.

Kenties saatte reissufiiliksiä matkan varrelta, jos opetukselta, maisemafanitukselta, ruoanlaitolta ja treeneiltä vain maltan!

Ihanaa tammikuun jatkoa,
pusspuss,
AnNa =)

Liikuttavat nöpönenät

Niinhän siinä kävi, että syksy ehti väliin. Otin opesijaisuuden vastaan ja kun siihen yhdisti yrittäjähommat, oli kaaosviritteinen komedia valmis. Siitä(kin) selvittiin ja nyt on seesteisempi kevätkausi alkanut!

Pikkuneidit ovat nyt tammi- ja helmikuun kotihoidossa ennen uuden arkirytmin aloittamista ja yhdistämme kotitouhuja ja yrittäjäelämää. Käytännössä se toimii niin, että käyn keikkailemassa miehen tultua töistä ja teen kirjallisia hommia päiväuniaikaan. Aamupäivisin sporttailemme, leikimme, naamioidumme tai olemme kulturelleja ihan kolmistaan isoveljien ollessa koulussa <3

Liikuttaviahan nuo ovat. Sanan kaikissa merkityksissä.

Siitä hetkestä, kun jompi kumpi herää, hyörinä on sataprosenttisesti päällä. He juoksevat katsomaan, ovatko veljet ja isä jo koulussa ja töissä. Yleensä ovat. Sitten kumotaan lelut, valitaan vaatteet ja aletaan touhuta. Mikään liikunnallinen ei ole koskaan huono ajatus, ja kaulassa keikkuvat tämän tästä erilaisista suorituksista saadut mitalit, joita he jakavat toisilleen ja joskus myös minä saan kunnian osallistua palkintojenjakajan ominaisuudessa leikkiin. On esteratoja, kilpajuoksuja, leimausratoja, taitoa vaativia tehtäviä, pujottelua ja mitä pienet mielet nyt keksivätkään.

Yhteisiin jumppatuokioihimme he muistavat aina pukeutua asianmukaisesti ja lankutushetkellä vieressä on hurraa-kannustaja ja kanssalankuttaja, roolit vaihtelevat äidin lankun kestosta vähän riippuen.

Luistelu on ihan huippujuttu, ja kehitystä tapahtuu silmissä tässäkin lajissa. Meillä on ollut kotikunnassa Kirkkonummella avoimia yleisövuoroja jäähallissa, joilla olemme käyneet. Lisäksi mummila-reissuilla tytöt ovat päässeet nauttimaan Nurmijärven mainiossa kunnossa olevasta ulkojäästä. Lunta olemme odottaneet, mutta sitä ei ole näille huudeille vielä siunaantunut.

Kiireisen syksyn aikana olin lähinnä hermostunut ja ärtynyt, enkä osannut kunnolla nauttia lasten tekemisistä ja hellyyttävyydestä. Sillä ovathan he lutuisia. Kaikki neljä. Välillä vain halin ja rutistan pienimpiä, kun syksyllä ehti tulla niin ikävä. Isot eivät enää anna halia, mutta hiivin iltaisin silittämään heitä ja jos ihan tuhina kuuluu nukkuvalta, suikkaan salaa suukon otsalle.

Päiväuniasia vaati pientä pohdintaa, koska 4-vuotias ei enää nuku päikkäreitä, mutta 2-vuotias on todella rasittava ilman niitä. Nyt teemme niin, että 4-vuotias saa lukea kirjoja sängyssään, ja 2-vuotias pääsee poikkeusluvalla äidin paikalle isoon sänkyyn äidin viereen. Harvinaista herkkua, meillä kun makuuhuone on isän ja äidin pyhää aluetta :) Nukutan neidin kainalooni, hipsin pois, kuiskaan 4-vuotiaan mukaani ja avaan tietokoneen. 4-vuotias tulee viereen piirtämään tai lukemaan ja vietämme toimeliasta isojen tyttöjen puuha-aikaa. Hän kyselee, mitä minä teen ja minä kommentoin piirroksia ja neuvon vaikeiden sanojen lukemisessa.

Mitä muuta päivisin sitten tapahtuu? Sotkua tulee ruokailusta, ulkoilusta, vessassa käynnistä ja leikeistä, mutta sehän on siivottavissa. Naamiaisasut ovat vailla vertaa ja niihin pukeudutaankin lähes päivittäin.

Ja jestas, kun sitä tarinaa riittää. Mielikuvitus on pienillä ihan uskomatonta! Täällä myös kieli vaihtuu leikin mukaan, sillä päiväkotikielenä ollut (ja maaliskuussa jatkuva) ruotsi on molemmilla jo vahva ja jotkut leikit selkeästi vaativat kieleksi ruotsin. Samoin jotkut roolihahmot. Juuri tänään intin 2-vuotiaan kanssa siivoamisesta, johon hän tomerasti ilmoitti ruotsiksi, ettei prinsessojen tarvitse siivota. Niinpä niin, olihan hänellä hörhelömekko yllään, pää söpösti kallellaan ja silmät kirkkaina. Onnistuin pysymään tiukkana ja siivosimme yhdessä.

Tässä on jo parissa viikossa oppinut nauttimaan hetkestä. On niitä kiireitä nytkin ja huolenaiheita, taloudellisia ja myös ihan vaan kaikenlaista organisoitavaa. Paljon riittää tekemistä ja myös kevään yrittäjäarjen valmistelua. Iloitsen siitä, että olen oppinut nauttimaan pienistä hetkistä. Juuri niitä samoja ei toiste enää saa takaisin. Haaveita ja suunnitelmia on tulevaisuuteen, mutta yksi niistä suurimmista koskee läsnäoloa. Ja sitä voin toteuttaa ihan juuri tässä ja nyt.

Tarttukaa hetkiin, ystävät! Ne ovat ainutlaatuisia.

-xxx, Anna